APUA 3/2020

2 168 uutta vapaaehtoista liittyi Punaiseen Ristiin koronakeväänä 45 miljoonaa ihmistä kärsii ruuan puutteesta eteläisessä Afrikassa 50 vapaaehtoista oli mukana auttamassa Jyväskylän tulipalossa Ajankohtaista Apua Beirutin räjähdyksen jälkeen Suomen Punainen Risti tukee avustustyötä Libanonissa 100 000 eurolla. Libanonin pääkaupungissa Beirutissa elokuussa tapahtunut räjähdys sai aikaan valtavaa tuhoa. Yli 200 ihmistä kuoli ja 6 000 loukkaantui. Lisäksi 300 000 ihmistä jäi kodittomaksi räjähdyksen seurauksena. Punaisen Ristin kansainvälinen avustusoperaatio keskittyy Libanonissa ihmisten perustarpeisiin, kuten puhtaan veden, hygienian ja ruoan tarjoamiseen sekä tilapäismajoituksen järjestämiseen räjähdyksen uhreille. Libanonin Punainen Risti oli paikalla autta­ massa heti räjähdyksen tapahduttua ja jatkaa pitkäjänteistä, koko maan kattavaa toimintaansa ter­ veydenhoidossa, ensiavussa ja sairaankuljetuksessa. ● Punainen Risti auttoi Jyväskylän tulipalossa Jyväskylän Palokassa tapahtui 10. heinäkuuta suuri kerros­ talon tulipalo, jossa yhteensä 168 ihmistä joutui lähtemään kodistaan. Viranomaiset hälyttivät Punaisen Ristin apuun sammutustöiden ollessa vielä käynnissä. Punaisen Ristin ja Vapepan vapaaehtoiset auttoivat hen­ kilöiden evakuoinnissa, ylläpi­ tivät evakuointikeskusta ja antoivat ensiapua. Koulutetut vapaaehtoiset tarjosivat tuli­ palosta evakuoiduille ihmisille myös henkistä tukea ja aut­ toivat heitä hankkimaan perustarvikkeita palossa menetettyjen tilalle. ● SAMI LUOMA-AHO EPA-EFE/NABIL MOUNZER Punaisen Ristin vapaaehtoisia joka puolelta Libanonia saapui auttamaan Beirutiin. 3

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MjM=